HomeHistoria

Historia

Leväslahden kylä sijaitsee Längelmäveden rannalla ja se on muinaisen Hämeen rajakylä. Naapurikylä Kauppila oli jo Satakuntaa. Kylä lienee ollut aikoinaan Pälkäneen Sääksmäen talojen erämaita kalastusta ja metsästystä varten.

Ehkä kuitenkin 1400-luvulla täälläkin asti oli jo vakituista asutusta: metsästettiin, kalastettiin ja kaadettiin kaskea. Kun Kustaa Vaasa peruutti eräsijat kruunulle ja määräsi ne asutettavaksi, lienevät ensimmäiset asukkaat jo olleet näillä entisillä eräsijoilla.

Kylän ensimmäiset talot

Ensimmäiset tiedot kylän taloista löytyvät 1500-luvun maakirjoista. Silloin niitä on ollut vain kolme: Mikkola, Einola ja Mustasuu. Talojen varallisuus on ollut vuoden 1571 ns. hopeaveroluettelon mukaan yhteensä pari hevosta, neljä lehmää, viisi lammasta, pari pukkia, vuohi ja sika. Sen aikaisten veroluetteloiden mukaan näiden kaukaisten seutujen veronmaksu tapahtui kuivattuna kalana ja turkiksena.

Kylä kuului siihen suureen jakokuntaan, johon kuuluivat lisäksi Hirtolahti ja Kuivanen, sekä Koljonkanta ja Koppala, viimeksi mainitut aina 1900-luvulle asti.

Tiet

Mitään tietä ei kylään vielä 1600-luvun kartoissa näy. Varmaan kuitenkin silloin on jo ollut olemassa se talvitie, joka kylän talojen ohi kulkien johti kaukaa Pohjanmaalta Kokkolasta Turkuun. 1700-luvun alusta on tieto, että Leväslahden Mustasuun talossa olisi tällöin ollut kestikievari, varmaankin juuri talvitien matkustajia varten. Kesällä matkustajat tuskin eksyivät näin syrjässä olevaan kestikievariin. Tämä talvitie säilytti merkityksensä vielä 1800-luvun lopulle asti. 1870 suoritetussa vesijättöjaossa tien pohja jätettiin vielä jakamatta. Vasta höyrylaivaliikenne ja Oriveden rautatie syrjäyttivät sen.

Kylätoiminnan alku

1900-luvun alkupuoli oli monien yhteistoimintamuotojen kulta-aikaa. Vanhoista myllylahkoista ja nuottakunnista oli siirrytty aatteelliseen ja osuustoiminnalliseen yhteistoimintaan. Samalla asiat olivat selkeytyneet ja toiminta saanut selkeät pelisäännöt. Vuonna 1922 perustettiin Oriveden opistolla Pienviljelijöiden keskusliitto. Liiton tehtävänä oli toimia valtakunnallisena keskusjärjestönä, yhdistysten ja maakunnallisten piiriliittojen kattojärjestönä. Jo toimivat yhdistykset alkoivat liittyä siihen ja uusia perustettiin ympäri maata.

PVY Leväslahdelle

Leväslahdelle perustettiin Pienviljelijäyhdistys kylään muuttaneiden Aino ja Väinö Lähdekorven toimesta. Heille Pienviljelijäyhdistys oli tuttu jo kotiseudultaan Mouhijärveltä. Saatuaan kyläläiset kiinnostumaan asiasta he kutsuivat tuntemansa neuvoja K. A. Vasaman toimintaa alulle laittamaan. Perustava kokous pidettiin Yrjö Mikkolan luona heinäkuun 26.pnä vuonna 1926. Puheenjohtajaksi valittiin David Karppelin, varapuheenjohtajaksi Yrjö Mikkola, sihteeriksi Aino Lähdekorpi ja rahastonhoitajaksi Yrjö Mikkola. Lisäksi johtokuntaan valittiin Enok Retula, varajäseniksi Väinö Lähdekorpi, Eino Saarela ja Artturi Raskulta.

Yllämainittujen lisäksi paikalla olivat: Juho Mikkola, Yrjö Keskinen, Arttur Rantanen, Antto Uusitalo, Emil Rauhamäki isä ja poika samannimiset, Martti Lahti, Hilda Saarela, Hilda Karppelin ja Rauha Aaltonen.

Varainhankinta

Iltamienpito oli aluksi tärkein varainhankinta, mutta pian ryhdyttiin pitämään myös ompeluseuroja. Nämä tuottivat kahvinmyynnillä ja valmiiden kudonnaisten myynnillä. Myös muutamat ravikilpailut pidettiin. Kaksikymmentäluvun lopulla alettiin järjestää hiihtokilpailuja, kahdetkin talvessa. Osanottajia oli runsaasti ja sarjoja kukkopillisarjasta ikämiehiin, naisia unohtamatta. Kesäurheilukilpailujen järjestäminen alettiin vuosikymmenen vaihtuessa.

Kalustoa hankitaan

Kolmekymmenluvun alkupuolella yhdistykselle hankittiin mm. viljanlajittelija, tiilenlyöntikone ja 170 munan hautomakone. Vähän myöhemmin tulivat perunajauhomylly ja kylvökone. Kalustoa oli niin runsaasti, että kalustovajan rakentaminen kävi tarpeelliseksi. Se rakennettiin talkoilla Martti Rauhamäen maalle, paikkaan jossa nyt on entinen Saarelan kauppa. Myöhemmin vajaa on kokonaisena siirretty kaksikin kertaa.

Toimintaa

Yhdistys järjesti alusta lähtien erilaisia kursseja maa-, metsä-, ja kotitalouden aloilta, samoin kilpailuja lannanhoidosta metsänhoitoon. Retkiä tehtiin polkupyörillä ja ainakin kerran höyrylaivallakin. Iltamia järjestettiin vähintään kolme vuodessa, talojen pirteissä ja lähiseudun seurantaloilla. Näin toiminta jatkui vilkkaana koko kolmekymmenluvun. Kylällä oli porukkaa, innostusta riitti ja kaikki kynnelle kykenevät halusivat olla mukana.

Sota-aika hiljensi hyvään vauhtiin päässeen toiminnan. Ei kuitenkaan kokonaan. Järjestettiin mm. romunkeräys, pellavan ja hampun viljelykilpailu sekä köydentekokurssit. Ompeluseurassa kudottiin rintamamiehille sukkia ja lapasia.

Sodan jälkeen toiminta vilkastui uudelleen. Paikkakunnalle asettuneet siirtolaiset tulivat innolla mukaan. Tutut neuvojat Elsa Särkijärvi, Yrjö Harju ja Matti Nuottajärvi pitivät esitelmiä ja opastivat. Näihin aikoihin perustettiin muiden toimikuntien lisäksi naistoimikunta, joka uhrautuvalla ahkeruudella huolehti kaikkien tilaisuuksien tarjoilusta.

Go to top